tiistai 14. kesäkuuta 2011

Syreenin tuoksua



Unkarinsyreenimme kukkii parhaillaan. 


Naapuruston muut syreenit ovat kukkineet jo pari viikkoa, mutta meidän pihan pensas kukkii joka vuosi hieman myöhemmin. Näin saamme nauttia kukista ja tuoksusta pidempään.


Tämän kesän orvokit ovat samaa sävyä.


Viikonloppuna mieheni sai muistolahjaksi viimetalven harrasteesta ihanat mukit ja aluset. 
Vaimo ilahtui tästä lahjuksesta erityisesti.
Jos ei olisi näin sateista, pitäisi niitä kokeilla syreenin alla.



Ystävättäreltä saatu pensasruusu kukkii myös juuri nyt parhaimmillaan. 
Aukeamassa olevat kukat ovat valkoisia, mutta ne muuttuvat roosansävyihin vanhetessaan. 
Valitettavasti ruusun kukoistus on kovin lyhyt.

Sateesta ja kylmästä ilmasta huolimatta tuoksuvat syreenit ja nämä ruusut yhdessä aivan taivaalliselta!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kesähaaveita

Kesä on nyt ihanasti jo kunnolla käynnissä!!!
Suloinen lämpö, pehmeä nurmikko, ihanat kukat ja lintujen laulut... niin ja humiset koivut.


Pojilla aika kuluu mukavasti luontoa ihmetellessä ja sanan mukaisesti haaveillessa. Olen joka kevät ostanut pojalle haavin. Parhammillaan emme ole saaneet sitä edes kaupasta ulos ehjänä. Nyt tänä vuonna ostettiin myös pienimmälle oma haavi, koska yhdestä olisi tullut kuitenkin riitaa. Nämä muoviset haavit ovat osoittautuneet hyviksi ja kestävimmiksi - tähän saakka. Jos hyvin käy, ensi keväänä ei tarvitse ostaa uutta...





Jotakin uutta täytyy kuitenkin aina välillä hankkia ja samalla yksi minun haaveistani toteutui. Ostin "uuden" sohvan.


Tämä kaunotar löytyi Huutiksen kautta, samasta pitäjästä. 
Päällisessä on eletyn elämän kulumaa, mutta se ei minua haittaa. Uuden kuosin voin laittaa ehkäpä sitten, kun pojat lähtevät armeijaan... 




Suloisia Kesähaaveita!!!