lauantai 20. elokuuta 2011

Tilkkuja

No niin. Nyt on sitten kesälomakausi päättynyt. Isäntä on palannut töihin jo elokuun alussa ja tällä viikolla alkoi vanhemman pojan kerhokausi. Nuorimmainen harrastaa vasta vain vanhemman kuskaamista äidin kanssa... Niin ja minä nyt siis olen taas Ab Äidin kuljetuspalvelu Oy:n toimintaa pyörittämässä, yhden auton taloudessa kun elellään. 

Lomalla tartuin hyvin pitkästä aikaa kesken jääneeseen vauvan tilkkutäkkiin. Esikoinen nimittäin päätti tulla pari viikkoa aiemmin maailmaan ja sen jälkeen onkin vauhtia riittänyt. Nyt hän on 5-vuotias, joten hän ei tätä peittoa enää tarvitse. Nuorimmainen saa tästä päiväunipeiton. Täkin toinen puoli on ommeltu samaan tyyliin.



Nuorimmaiselle surautin myös traktorityynyt, kun hän sain "isojen poikien sängyn". Kokonaisia öitä hän ei kuitenkaan siellä ole vielä viettänyt... tyynyistä huolimatta.  Nämä tyynyt on ommeltu tilkkutyyliin painetusta kankaasta, joten niiden valmistus oli nopeaa. 




Sitten innoistuin vielä vähän suurempaankin projektiin, mutta saas nähdä koska se valmistuu. Ehkä sitten kun olen eläkkeellä...?




Tässä vielä kuva loppukesän kaunottarista. Nämä liljat ovat toki jo lakastuneet, mutta kauniita olivat. Ihana muistella niitä :-) 


Vielä on ollut kauniita aurinkoisia päiviä, mutta mietin jo, koska siirrytään kynttilälyhtyjen kauteen. 


Tunnelmallisia pimeneviä iltoja!!!