tiistai 4. heinäkuuta 2017

She Shed

Viikonlopun aurinkoinen ilma inspiroi piharakennuksen siivoukseen.
Tämä kaksiosainen rakennus sisältää siis leikkimökin ja pihavaraston eli Touhulan ja Puuhalan. Tai siis entisen leikkimökin. Pojat leikkivät Touhulan puolella aikoinaan, mutta sittemmin siitä tuli lähes pelkkä varasto. Tätä rakennusta suunnitellessani noin 7 vuotta sitten ajattelin, että leikkimökin puolesta ei saa tehdä liian ahdasta tai matalaa, vaan siitä pitää tulla sellainen tila, jossa aikuinenkin mahtuu seisomaan ja jota voi käyttää myöhemminkin eri tarkoituksiin.
Nyt viikonloppuna oli hyvää aikaa ja inspiraatiota tyhjentää, siivota, tuulettaa ja vähän sisustaa Touhulaa uudelleen. Olen kyllä iloinen, että tilasta tehtiin ihan oikean (mutta toki pienen) huoneen kokoinen. Sisustin huoneen ylijääneillä kalusteilla ja tekstiileillä. Vanha puusohva mahtui juuri ja juuri takaseinälle. Täällä on vitriinikaappi, joka sisältää paljon sisustus- ja puutarhalehtiä. Touhula on myös oivallinen sisäkasvien kesänviettopaikka. Se on hieman viileä, varjoisa, mutta riittävän valoisa. 

Kun Touhula oli uudistettu, huomasin, että sehän on nyt trendikäs "She Shed", naisen oma tila puutarhassa. No, kyllä tänne miesväkeäkin kelpuutetaan, kunhan muistavat riisua kenkänsä oven pieleen...
Saapa nyt nähdä maalaanko nuo mäntyiset kullertavat seinät, mutta tänä vuonna en (todennäköisesti) sitä kuitenkaan tee. Nimittäin mökilläkin riittää vielä maalaamista.

Aurinkoisia kesäpäiviä taas odotellessa,

RakkaudElla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti