Wäinö Aaltonen ja värien riemu

 

Tampereen taidemuseossa on parhaillaan Wäinö Aaltosen (1894-1966) taidetta esillä. Kävimme näyttelyssä tänään ja se herätti monenlaisia tunteita satunnaisessa näyttelyvieraassa.

Pohdin sisälle museoon astuessa, mitä oikeastaan voin odottaa Wäinö Aaltosen näyttelyltä? Raskaita veistoksia suurmiehistä? Suomen historian kuvittamista suomineidoilla ja muilla kansallisuusaatetta pönkittävillä hahmoilla? Mustavalkoista, harmaan tai korkeintaan hapettuneen pronssin vihertäviä sävyjä? Kokonaisuus kuitenkin yllätti ja mieleen jäivät erityisesti Aaltosen käyttämät värit maalauksissaan ja oivaltavasti luotu näyttelyarkkitehtuuri, joka korosti taitelijan käyttämää väripalettia ja parhaimmillaan ne nostivat tutut patsasaiheet uudenlaiseen näköalaan, jopa loistoon.

Keskikerroksen näyttelytila, josta aloitimme kierroksen, oli valitettavasti hieman tylsä. Se toisti omaa ennakkokäsitystäni ja mielikuvaani monotonisesta aihepiiristä ja näyttelystä. Hautamuistomerkit ja osuustoiminnan monumentti eivät säväyttäneet mitenkään. Niiden väliin on järjestetty tila, jossa esitellään taiteilijan elämää seinän kokoisella aikajanalla sekä pöytävitriinin alle järjestetyillä käsinkirjoitetuilla kirjeillä, muistiinpanoilla ja luonnoksilla. Nämä kiinnostivat kuitenkin historiantutkijan näkökulmasta, ja oli selvää, että Aaltosella oli ollut erittäin vaikuttava ja pitkä ura. Monia suomalaisia kaupunkeja koristavat hänen patsaansa ja kymmenet (ellei sadat?) tuhannet suomalaiset ohittavat päivittäin hänen luomuksiansa esimerkiksi Helsingin, Tampereen ja Turun keskustassa. Aaltosen teoksista on tullut osa suomalaista kulttuurimaisemaa, esimerkiksi Hämeensillalla tai olympiastadionin Paavo Nurmen patsaan muodossa. Silti kierros sisääntulokerroksessa oli pettymys. Eikö Aaltosesta saa mitään muuta irti. Onneksi olin väärässä.

Yläkertaan noustessa avautuu näyttelystä ja Aaltosesta aivan toisenlainen sfääri. Tummaan siniseen näyttelytaustaan on liitetty Aaltosen taidetta, myös siis maalauksia, joiden värit ovat herkullisia. Runoilija ja muusa saavat hehkua kullanvärisinä ja idealistisina sinertävää taustaa vasten, ja väreistä nauttivana – ja sinistä rakastavana – hengitys melkein salpautuu. Upeaa oivallus luoda aivan uudenlainen maailma klassisilla aineksilla. Alakerrassa koettu pettymys oli ohitse ja taide sekä loistavasti rakennettu näyttely(arkkitehtuuri) veivät mukanaan. 

Wäinö Aaltonen, Jokimaisema talvella, 1937. Kuva: Kansallisgalleria.

   

Myös klassiset Paavo Nurmen juoksijapatsaat yllättivät. Niitä on (muistaakseni) valmistettu 5 ja saman verran pienoismalleja oli myös esillä. Mutta millä tavalla? Sulavaliikkeisen juoksijan askeleet olivat nostettu eri väristen pylväiden päälle. Kun katse siirtyi näyttelytilojen läpi rakennuksen perälle, oli katsojan mahdollista poimia juuri täsmälleen samat sävyt Aaltosen kubistisista ja realistisista maalauksista. Sama taika toimi yläkerran näyttelytiloja lähestyttäessä monesta suunnasta. Maalausten värikylläisyys ja niistä näyttelyrakentamiseen tarkasti poimitut sävyt nostivat myös veistokset uudella tavalla esille ja ikään kuin henkiin.

Samalla näyttelyvieras sai kulkea 1900-luvun taidesuuntausten läpi Aaltosen elämäntyötä seuraten. Näyttää siltä, että Aaltonen osasi mukautua ja muuntautua taiteilijana. Ehkä juuri se olikin hänen pitkän ja menestyksekkään uransa salaisuus.

 Näyttelyn tiedot:

https://www.tampereentaidemuseo.fi/exhibition/waino-aaltonen-luomisen-riemu/

 

rakkaudElla

 

Remontti on elämän parasta aikaa?

 Jos vanhasta talosta löytyy remonttia tehdessä useita kerroksia, niin kyllä niin voi käydä myös vanhassa rivitaloasunnossakin. 

Kun olemme poistaneet tapettikerrostumia, niin ne, joiden piti olla vaikeita, lähtivät yhdellä nykäisyllä, kun taas ne, jotka piti olla helppoja lähtivät postimerkin kokoisina palasina. Ennakointi ei siis ole toiminut yhtään. 

Myös molempien työt eli pääsisustajan (minä) ja pääremontoijan (mies) työkiireet ovat hidastaneet remonttitahtia.  Silti yritämme välillä myös nauttia elämästä. Koska se nyt on ihmisen parasta aikaa. 

Remontointi jatkuu tänään. Samoin terassilla nautiskelu. Sinne saa myös lämmityksen, mikäli ilta käy liian viileäksi.

RakkaudElla

Elokuun eka, uusi koti

 On aika aloittaa taas bloggailu. 

Olen miettinyt blogin henkiinherättämistä jo jonkin aikaa, mutta nyt ystäväni muistutus ja rohkaisu saivat tarttumaan tähän taas. 

Mulla on nyt uusi koti ja sen remontointi ja sisustaminen on alkanut.

Näistä tunnelmista voisin siis teille jotakin makupaloja jakaa.

 

Tämä on minun ensimmäinen ikioma kotini, ja saan päättää ensimmäistä kertaa kaikista sisustusvalinnoista itse. Toki täällä asustelee (enemmän tai vähemmän) myös poikani ja puolisoni.

Joka tapauksessa teen nyt uutta kotia aikuisena naisena - mutta ehkä vähemmän vakavasti kuin koskaan aiemmin. Siitä lienee todisteena tämä vihreä vanha pöytä (noin 100 vuotta ainakin), jossa on vinkeän retro maalikerros.

Pöytä oli tullu edelliselle omistajalle mökkikaupan yhteydessä, eikä kuulema vastannut hänen sisustusestetiikkaansa. Mutta minulle tämä kävi - paremmin kuin hyvin. Se toimii katetulla verannalla sopina ruoka- ja etätyöpöytänä. Ja se vinkeän vihreä retroväri sointuu taustan pieneen puutarhaa.

 

 

 

Aamupala maistui tässä - odotan lisää aamuja ja hyviä hetkiä tämän pöydän vierellä.

RakkaudElla

 

Keltainen Turku

Viime viikolla vietin muutaman päivän Turussa.

Aurinko, kauniit keltaiset lehdet ja vanha kulttuuriympäristö. 

 Lokakuinenkin kaupunki voi olla todella kaunis. 

Kaunista, heleää keltaista. Väriterapiaa ennen marraskuun harmautta.

She Shed

Viikonlopun aurinkoinen ilma inspiroi piharakennuksen siivoukseen.

Tämä kaksiosainen rakennus sisältää siis leikkimökin ja pihavaraston eli Touhulan ja Puuhalan. Tai siis entisen leikkimökin. Pojat leikkivät Touhulan puolella aikoinaan, mutta sittemmin siitä tuli lähes pelkkä varasto. Tätä rakennusta suunnitellessani noin 7 vuotta sitten ajattelin, että leikkimökin puolesta ei saa tehdä liian ahdasta tai matalaa, vaan siitä pitää tulla sellainen tila, jossa aikuinenkin mahtuu seisomaan ja jota voi käyttää myöhemminkin eri tarkoituksiin.

Nyt viikonloppuna oli hyvää aikaa ja inspiraatiota tyhjentää, siivota, tuulettaa ja vähän sisustaa Touhulaa uudelleen. Olen kyllä iloinen, että tilasta tehtiin ihan oikean (mutta toki pienen) huoneen kokoinen. Sisustin huoneen ylijääneillä kalusteilla ja tekstiileillä. Vanha puusohva mahtui juuri ja juuri takaseinälle. Täällä on vitriinikaappi, joka sisältää paljon sisustus- ja puutarhalehtiä. Touhula on myös oivallinen sisäkasvien kesänviettopaikka. Se on hieman viileä, varjoisa, mutta riittävän valoisa. 

Kun Touhula oli uudistettu, huomasin, että sehän on nyt trendikäs "She Shed", naisen oma tila puutarhassa. No, kyllä tänne miesväkeäkin kelpuutetaan, kunhan muistavat riisua kenkänsä oven pieleen...

 

Saapa nyt nähdä maalaanko nuo mäntyiset kullertavat seinät, mutta tänä vuonna en (todennäköisesti) sitä kuitenkaan tee. Nimittäin mökilläkin riittää vielä maalaamista.

Aurinkoisia kesäpäiviä taas odotellessa,

RakkaudElla

Maailman nopein kukka-asetelma

Tein tänään maailman nopeimman ja helpoimman kukka-asetelman. 

 

Poimin muutaman melkein katkenneen orvokin ja pari juhannusruusua. Asetin ne Kastehelmi tuikkukippoihin kellumaan ja kipot ovat Ikean kynttilätarjottimella rivissä.

Näin katkeilleet kukat pääsevät vielä hehkumaan ja muuten kesäkauden vähemmällä käytöllä olevat kynttiläkipot pääsevät käyttöön. Oikeastaan nämä Kastehelmituikut ovat juuri sopivia pikkumaljakoita tällaiseen tarkoitukseen.

Pihapöydälle pitäisi ehkä myös tehdä jotain, tai sitten annamme olla sen näin rosoisen ja kuluneen näköinen. Ei se ainakaan mustavalkoisissa kuvissa näytä hullummalta.

RakkaudElla

Sateensuojassa

Jokseen paljon sadellut sitten tänä kesänä...

Kun yleensä on saanut miettiä, miten nopeasti kesäkukat ehtivät kuivumaan  ruukuissa patiolla, on nyt viime päivinä ollut kiire lähinnä tyhjennellä ruukkuja, kun kukat kelluvat vedessä. Olen vaihdellut umpiruukkuja hengittäviin saviruukkuihin, joissa usein kasvit kärsivät kuivuudesta aurinkoisilla paikoilla. Taimien istuttamisessa ei ole ole juurikaan kastelemisesta tarvinnut murehtia, aitataimet lähtivät nopeasti kaikki upeaan kasvuun.

Sen sijaan erityisesti petuniat ovat kärsineet kovista sateista. 

Valitsin aurinkoisimmille paikoille kuivuutta kestäviä lajikkeita, kuten juuri petunioita, pelargoneja ja verbenoja. Pelargonit ovat seinustalla eivätkä kastu, verbenat näyttävät kestävän sadetta, kuten kaikkea muutakin mukisematta, mutta petunoiden heleät kukat muuttuvat mädäntyneiksi limalötjöiksi varsin pian. Ei kiva.

Seinustoilla nekin sentään pärjäävät, joten eipä auta kuin nostella petuniat katon alle. Tässä osa petunioista ja muista kesäkukista leikkimökki/pihavaraston etualalla. Siinä saavat nyt toipua, tai mikäli sadekelit jatkuvat, saavat pysyä suojassa, mutta auringossa vaikka loppu kesän.

Niin, ja mitä tahansa puutarhassa teenkään, jolkottelee tämä kaveri perässä. Aamuauringon lämmittämä terassi näyttäisi olevan hyvä paikka myös aamupäiväunille.

RakkaudElla