keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Sateensuojassa

Jokseen paljon sadellut sitten tänä kesänä...

Kun yleensä on saanut miettiä, miten nopeasti kesäkukat ehtivät kuivumaan  ruukuissa patiolla, on nyt viime päivinä ollut kiire lähinnä tyhjennellä ruukkuja, kun kukat kelluvat vedessä. Olen vaihdellut umpiruukkuja hengittäviin saviruukkuihin, joissa usein kasvit kärsivät kuivuudesta aurinkoisilla paikoilla. Taimien istuttamisessa ei ole ole juurikaan kastelemisesta tarvinnut murehtia, aitataimet lähtivät nopeasti kaikki upeaan kasvuun.

Sen sijaan erityisesti petuniat ovat kärsineet kovista sateista. 


Valitsin aurinkoisimmille paikoille kuivuutta kestäviä lajikkeita, kuten juuri petunioita, pelargoneja ja verbenoja. Pelargonit ovat seinustalla eivätkä kastu, verbenat näyttävät kestävän sadetta, kuten kaikkea muutakin mukisematta, mutta petunoiden heleät kukat muuttuvat mädäntyneiksi limalötjöiksi varsin pian. Ei kiva.


Seinustoilla nekin sentään pärjäävät, joten eipä auta kuin nostella petuniat katon alle. Tässä osa petunioista ja muista kesäkukista leikkimökki/pihavaraston etualalla. Siinä saavat nyt toipua, tai mikäli sadekelit jatkuvat, saavat pysyä suojassa, mutta auringossa vaikka loppu kesän.


Niin, ja mitä tahansa puutarhassa teenkään, jolkottelee tämä kaveri perässä. Aamuauringon lämmittämä terassi näyttäisi olevan hyvä paikka myös aamupäiväunille.

RakkaudElla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti