sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukuun 4. päivä!

Kun enkeli oli  ilmestynyt Marialle, kertoi hän myös samalla Marian vanhemman sukulaisenkin olevan raskaana. Sakarias ja Elisabet olivat odottaneet lasta kauan, niin kauan, että Elisabetia pidettiin jo hedelmättömänä. Kuvaus naisten kohtaamisesta on erityisen kaunis. Kun Elisabet kuuli Marian saapuneen taloonsa, hypähti lapsi hänen kohdussaan. Tuo lapsi oli poika, tuleva Johannes Kastaja.


Tein Elisabetista vanhemman naisen, hieman totisen ja pidättyvämmän, elämässään usean kerran jo pettyneen. Lopulta hän kuitenkin koki äitiyden ilon. Elisabetin hiukset tein harmaan eri sävyillä. Käytin mm. Novitan Puro lankaa, josta poimin herkullisimmat harmaan sävyt.

 Joulu etenee meillä pienin askelin.Viikonloppu on kulunut kotoisissa merkeissä. Pitkästä aikaa miehelläni ei ollut ylimääräistä toimintaa viikonloppuna, joten vietimme ajan tiiviisti perheen parissa. Olen ommellut punaruutuisia tyynynpäällisiä ja mallaillut kuhunkin huoneeseen sopivia jouluverhoja. Ne nimittäin pitää miettiä uudelleen, koska vaihdoimme huonejärjestystä elokuulla. Makuuhuoneiden käyttötarkoitukset ja värimaailmat ovat jonkin verran muuttuneet.

Pojilla on myös omat näkemyksensä "joulukoristelusta". Se ei aina mene ihan yksiin oman makuni kanssa, mutta minkäs teet. Pojat ovat poikia ja tämä on heidänkin kotinsa. En aio stressata, täydellisyys on kotoamme kaukana.  Mutta elämä on nyt! :-)



Tänään oli aika sytyttää toinen adventtikynttilä. Pihalla satoi vettä. Kunpa saisimme pian maan valkeaksi!!!




Sitä odotellessa: Voimia Tulevaan Viikkoon!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti